12.3.2004, Tervasoihtu Torstaina vitutti, kun ei päästy treenaamaan. Päätin olla stressaamatta. Perjantai alkoikin päätökseni ansiosta mukavasti. Istuimme asunnollani, Aleksi, Sakke ja Antti. Minä kolvasin jottain linear power boosteria, mutta eihä siitä mittää tullu. Sakke kuvas kameralla kaikenlaisuuksia. Jotain dogma-leffaa. Sanna-kitaristi saapui paikalle. Istuttiin ja kuunneltiin levyjä Antin nauhoittaessa biisiä, odotellen Jonnen saapumista. Sitte hypättiin autoon ja haettiin Jonne, mentiin treenikämpälle ja laitettiin kamat pystyyn. Otin jostain syystä ihan liikaa tavaraa mukaan. Sanna on logiikkaekspertti. Ja se on helevetin hyvä ajamaan autoa. Täsmäaseen pojjaat aloittelivat treenejä siinä samalla ku me kannettiin kamoja. Harri on Harrin näköinen. PIm kamat oli pystyssä ahtaassa Terviksessä, rumpusoundi oli iHAN HELEVETIN LOISTAVA!!!! Omistajamuija kävi vähän väliä toivomassa, että laitettais pienemmälle. Ei laitettu. päätettiin aloittaa keikka silleen melkeen akustisesti. Siis keikanhan piti alunperin olla akustinen, mutta ei me semmosiin ruveta. Tiet erkanivat, minä menin kottiin miettiin että MITÄ MÄÄ PISTÄN PÄÄLLE. Jätin miettimisen puolitiehen ja menin Alkoon. Rommia ja maggista, joka jäi melkeen juomatta. Karmeegurmeetaki teki mieli; kytkinlevy kainaloon ja kotia. Kettukankaan Toni vaimoineen moikkailivat siinä. Mukava niitäki nähä välillässvs,sä Pizza oli huvvaa ku laitto palijo olijua pannulle ja VALURAUTAPANNULLE-niin. Kaprista vitusti ja juustoa vielä. Lattialla söin ja irkkasin. Samalla yritin miksata sitä vitun alakunauhaa "SUCK MY LEATHER DICK" ja sillee.. Sovin itseni kanssa, että kopioin biisin kannettavalle koneelle ja soitan sitte sillä nauhan, ku yhtäkkiä myinkin seedeesoittimen tolle naapurin Sakulle. Unohdin tietenki virta-ja äänipiuhat kotia. Huomasin vasta perillä. Tietokoneen muistin kyllä ottaa mukaan. Melkeen myöhässä keikalle, pojat jo soitteli kauhiasti. koKo matkan soi Some Not Me päässä. Hirviää säätämistä tietenki aluksi, virittämistä jne.. Aloitettiin "Hetken" ja "SilverMoon"-biiseillä antin kanssa kaksin. Sitte vedettiin Rokkisiskoa ja mahtavaa meininkiä. Biisilista keksittiin lennossa. Joku kolme varttia vejettii ja sitte pidettiin tauko. Kitarasta meni kieli heti toka rokkibiisissä. Piti vaihtaa joku B kieli ohuen E:n tilalle ja Stratohan tykkkäs ihan melko paljo. TAlla meni johonki ihme jooga-asentoon ja kaikki kielet ihan omiin vireisiinsä. Siinä sitte kiroilin ja istuin lattialla. Toinen setti sai jo ihmisiä tanssimaan, improvisaatio rulz. Pillubiisiki soitettiin. Vähä oli semmonen harhailu-olo. KOko ajan joutui keskittymään ihan hulluna soittamiseen, treenauksen puutetta se on. *SÄIKÄHINpä ku juliste tippui seinältä!* Keikka kuitenki parani loppua kohden, eikä menny volumet liian isolle ikinä. Vähä Jonnelle naureskelin välillä, kun se innostui. :) Keikan jälkeen jotku tanssijatyypit pyysi meitä taustaorkesteriksi johonki niiden "Proggikseen" ja oltiin vähä, että mitä vittua.. Katotaan ny. Hukkasin tietenki niiden puhelinnumerot heti, mutta ei se haitannu, ku Aleksi iski sen muijan niistä tanssijoista. Sillä miehellä oli ihan JÄRJETTÖMÄN huono käsiala. terviksen jä'lkeen jouduttiin riitelemään jatkopaikasta, mentiin sitte kuitenki Wäinöön, vaikka Antti vastusti. Mulla meni vähä hermot siinä. Aleksilla enemmän, se meni Tuomon kanssa Buenoz. Hetkisen päästä tuli takash. Tanssittiin paljon, juotiin ihme drinkkejä. Päästiin jotenki ulos jossain vaiheessa ja haettiin kiinalaista. Otin kanaa, mun kasvissyöjyys lipsuu käsistä, mutta se ei hAITTAA MITÄÄN! Pojat ihastui Sannaan, nyt vaan koitetaan, miten soitto sujuu ens treeneissä. Kiitokset "Hyvä Puuala!!"-huudahduksista. Yleisö oli hyvä. Niinku aina. Enemmänki oltais voitu soittaa, mutta ku loppu biisit kesken. -tmu