Sodankylä super-cool trip 30.7.2004 Rock-kansa vaeltaa. Lähtöön on aina pakko ottaa pari tuntia liikaa aikaa. Muuten ei ehditä ikinä perille. Kymmeneksi oli sovittu treeniksellesaapumisaika. Siitä jäätiin 45min kun Jömen kyyti Raahesta tuli vasta n10.30. Siinä vaiheessa oli pössis sellainen, että mä en ollut yöllä nukkunut silmäystäkään, Antti oli hukassa ja säätämässä ja sillä oli vissiin kuumetta, ja kaikki oli vähä että häh?! Mentiin nelistään kämpille, Ilman Andya siis ja roudattiin kamat kärryyn ja jatkettiin ihmettelemistä. Andyn äidiltä saatiin tietää, että poika on hautajaisissa. Kello tais olla puoli kakstoista siinä vaiheessa. Kaikille tuli kauhea nälkä ja päätettiin lähtä aterialle. Teemu ajoi ja jätettiin yhdistelmäajoneuvo Oulun Linnan eteen parkkiin. Perjantaina ku on kokoajan ruuhka kaupungilla eikä kukaan jaksa siellä ajaa. Käveltiin kaupunkiin ja törmättiin rullaluistelevaan hevariin joka muutti suuntaa turinatuokion jälkeen. Oli kuuma. Helle. Ihanaa. Syötiin ihanasti Raxin lounasta ja ihmeteltiin että häh. Andy soitti ja oli pääsemässä hautajaisista. Teemu löysi paluumatkalla laanaojasta maailmapallon joka ihan vitun tietenkin otettiin mukaan. Jöme laittoi koripallosettiä ja hyppäs ainakin kahdesti autojen eteen, kun pallo karkas. Törmättiin auton lähellä Andyyn ja jatkettiin matkaa ajaen. Andyn tavaroita haettiin ja sitten olis pitänyt käydä jos jonkinlaisessa toimistossa ja muuttamassa, mutta meillä oli keikka odottamassa, eikä ollut aikaa lähtä enää säätämään. Andy murahteli siitä matkalla. Liikaa tekemistä yhdelle päivälle varsinkin kun pitää matkustaa 5 tuntia. Matkalla oli kuuma. Hiki huhhuh. Henkilökohtaisesti koitin nukahtaa, mutta heti kun unenkoukku nappas jostain, joku ölähtää jotain vitun järkevää ja siinä meni taas unet. ehkä n 30 minuuttia nukuin matkalla hyvin. Olin väsynyt ja näytin kuulemma aivan kamalalta. Pysähdyttiin torniossa prismassa ja ostettiin jäätelöä ja vissyä. Kuuma. Kusetti. Ajettiin hikisesti. Sodankylään saavuttiin ihan hyvään aikaan. Tanssivamies oli taas paikalla. Todettiin soittotila *-pieneksi. Intiimi keikka tulossa. Roudaus ja säätö. Yllättävän vähällä säädöllä selvittiin kyllä. Laitettiin Teemun kanssa vaffarit vierekkäin rumpujen viereen ja Aleksi oli toisella seinällä ja Andy edessä. Soundi oli vitun hyvä. Rakastuin uuteen kitaraan enemmän taas. Ja tuntui niin hyvältä soittaa. Kerrankin kuuli itsensä ja Teemun yhtäaikaa. Soitettiin jotain ja juotiin limsaa. Backstagen puutteessa vetäydyttiin joen toiselle puolelle hiekkarannalle. Vesi oli kylmää. Väsytti. Jotkut kävi syömässä extermish-hampparia. Pojat kävi uimassakin ja sitten haistiin vähemmän hikiseltä matkalta. Mulle tuli nälkä muiden jälkeen ja ku ajeltiin takaisin keikkapaikalle, hain viereisestä kahavilasta vitun tiukan patongin, namnam. Tuli hyvä mieli kun söin sitä ja join kaljaa. Puhuttiin jotain kummallista. Andyn mieli parani ku se sai puhelinsoiton tytöltä. Aloitettiin setti liian aikaisin kun kiihkeimmät fanit tulivat sanomaan, että yrittäkää nyt edes jotain soittaa, koska hän ainakin odottaa kovasti. Kaverit eivät olleet vielä saapuneet paikalle. Vähän jännitti, mutta se katosi, kun painoin vaffarista stand by:n pois päältä ja sain ensimmäisen äänen ulos. Tuntui ihan vitun hyvältä. Vaikka vähän oli ankiaa soittaa terassilla kun ihmiset istuu ja tuijottaa. Joku kävi siinä kyllä mossaamassakin hevibiisejä. Setin jälkeen oltiin vähän liekeissä ja vanhempaa kansaa edustavat miehet halusivat jutella tyttökitaristin kanssa. hohhoi, no, saa kai ne. Ja onneksi pojat pelastivat tilanteen hyvin. Mieletön bändi kuulemma oltiin. Juotiin siinä vähän keskiolutta ja totesin keikalla tulleet damaget. Käsivarressa taas vitunmoinen mustelma ja etusormesta oli lähtenyt palanen. Se oli muuten oikeastiki vitun kipeä ja baarista ei muka löytynyt haavan puhdistusainetta eikä laastaria/teippiä, että olis saanut sormen kasaan. Soitettiin myöhemmin vielä vähäsen aloittaen mukavalla jamitussessiolla. Setti jäi kyllä lyhyeksi. Minä katselin soiton lomassa kun laphalaiset löi toisia nyrkeillä. Mitä lie soitettiin siinä. Ja muuten Jöme soitti eribiisiä kuin me yhdessä kohdassa, muttei se niin haitannu. No, sitten vielä vähän juotiin olutta ja roudattiin kamoja. Mä tein pesän astran takatilaan ja päätin mennä sinne nukkumaan matkan ajaksi. ja oioi se oli kiva. Vähän kovahko, ens kerralla patja sinne mukaan niin avot. Nukuinkin kuin tukki Sodankylästä Rovaniemelle, missä pidettiin välilaskeutuminen ja ostettiin krapulamässyä. Loppumatkalla nukuin hajanaisesti. Biisit tuli välillä aika isolla ku ämyrit oli vieressä. Onneks ne sai feidattua kiinni... Oulussa oltiin joskus aikaisen aamun tunteina. Jöme toimi urhoollisesti kuskina koko matkan. Käytiin vielä roudaamassa ja treeniksellä haisi niin pahalle, että Aleksilla tuli väkisinkin cheeseballs-oksu. Oltiin boikkinaisia. Kiitos Sodankylä ja Rooperante. Thankyouuuu. -Sandy- churchill.murha.net